« Takaisin

SOSRAKE: Esittelyssä ISOn projektikoordinaattori Virpi Kilpeläinen

Virpi Kilpeläinen istuu vaaleanpunaisessa korituolissa katse suunnattuna kameraa kohti ylöspäin, yllään hänellä on ruusukuvioinen paita ja kaulassa rosan värinen huivi.

Virpi Kilpeläinen, projektikoordinaattori,
SOSRAKE-osaamisverkosto -hanke, ISO

 

Elämä on uuden oppimista ja osaamisen hyödyntämistä

SOSRAKE-osaamisverkosto -hanke käynnistyi 1.5.2020, jolloin myös aloitin työt projektikoordinaattorina ISOssa.  On mielenkiintoista hypätä taas uuden äärelle ja itseäni kiehtovaan kehittämistyöhön. Ennen nykyistä tehtävääni olen toiminut useissa eri hankkeissa ja hyvin erilaisissa rooleissa niin Kainuussa kuin Kuopiossakin. Työskentelin myös Kuopion aikuissosiaalityössä palveluohjaajana, josta sain käytännön työn kokemusta ja näkemystä rakenteellisen työn tarpeellisuudesta. Olen koulutukseltani sosionomi (YAMK) sekä talouden ja hallinnon tradenomi. Odotan innolla, että pääsen hyödyntämään osaamistani ja kokemustani uudessa tehtävässä ja, miten mahdottoman paljon opinkaan uutta hankkeen aikana! 

 

Ikuinen oppiminen on osa nykypäivän vaatimuksia. Nyt on erityisen tärkeää kasvattaa rakenteellisen työn osaamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla rakenteellisen työn merkitys korostuu etenkin näin poikkeusoloissa. Näistä tilanteista meidän tulee oppia ja kehittää toimintaamme, jotta voimme jatkossa toimia sujuvammin myös erilaisissa kriiseissä. Haastavista ajoista huolimatta emme voi kuitenkaan unohtaa normaalia arkea, jossa meidän tulee kyetä tarjoamaan asiakkaille heidän tarpeisiin vastaavia palveluja osallisuutta vahvistaen. Rakenteellisen työn kautta tuomme esille lisäksi oman merkityksemme ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. 

 

SOSRAKE on askel eteenpäin rakenteellisen työn osaamisen lisäämisessä. On hienoa, että hankkeessa on mukana eri osatoteuttajia ja avainkumppaneita. Jokaisen panos on tärkeää hankkeen onnistumiseksi sekä osaamisen vahvistamiseksi. Oli mielenkiintoista saada yhteydenottoja sosiaalialalla toimivilta ystäviltäni ja entisiltä työkavereiltani heidän kuultuaan hankkeesta ja uusista tehtävistäni. Nostitte esille paljon tärkeitä asioita, joita olette työssänne huomanneet – kiitos teille kaikille siitä!

 

Hetki vielä menee, että pääsen täysillä sisälle uuteen työhöni. Sen jälkeen saamme mennä yhdessä kohti rakenteellisen työn osaamista ja olla osana sosiaalialan kehittymistä. Olen kiitollinen, että olen mukana tässä porukassa. Pyrin olemaan helposti tavoitettavissa ja auttamaan kaikkia kehittämiskumppaneitamme parhaani mukaan. Kuullaan ja törmäillään, kun sen aika on!