« Takaisin

AVOT-julkaisu: Arvokasta vanhuutta, turvallista arkea

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut 31.12.2018 julkaisusarjassa Raportteja ja muistioita 48/2018 AVOT-hankkeen julkaisun: Arvokasta vanhuutta, turvallista arkea.
 

Tässä raportissa kuvataan AVOT-kehittämistyön kulkua, ketteriä kokeiluja ja uusia toimintamalleja. Lisäksi arvioidaan jatkokehittämisen tarpeita. 


Pelastuslaitoksen, erityisesti ensihoidon ja kotihoidon yhteistyön tuloksena syntyi uusia käytäntöjä muun muassa tehostettuun kotihoitoon ja akuuttitilanteiden hoitamiseen. Kotihoito saa jatkossa moniammatillista vahvuutta myös ravitsemusterapeutin, proviisorin, suuhygienistin ja kuntoutuksen henkilöstön erityisosaamisesta sekä hyvinvointiteknologian nykyistä paremmasta hyödyntämisestä. 

Kaikenikäisten omais- ja perhehoitoon luotiin uusia tukimuotoja ja maakunnallisesti yhtenäiset toimintamallit. Perhehoidon määrä kasvoi maakunnassa merkittävästi. 

Henkilöstön ja esimiesten osallistuminen ja sitoutuminen kehittämiseen oli onnistumisen perusehto. Asiakkaiden osallisuutta vahvistettiin järjestöyhteistyöllä ja omaishoidon asiakasraadeilla. Viestinnällä nostettiin esille ikäihmisten oikeutta omannäköiseen ja arvokkaaseen elämään.
Lue julkaisu Valtioneuvoston sivuilta.