Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Esittelyssä ISOn suunnittelija Riitta-Liisa Kumpulehto
-

Julkaistu , päivitetty

Esittelyssä ISOn suunnittelija Riitta-Liisa Kumpulehto

Aloitin ISOssa suunnittelijana marraskuun alussa. Kahden päivän työkokemuksen jälkeen huomaan, että ISOssa on meneillään vaikka mitä! Hankkeita on menossa ja uusiakin jo pohditaan. Luonnollisesti pääni on pyörällä kaikesta uudesta tiedosta, mutta on hienoa kuulua työyhteisöön, joka katsoo eteenpäin.

Taustaltani olen sekä sosionomi (AMK) 2003 sekä sosiaalityöntekijä YTM 2020. Tämän lisäksi minulla opettajan pedagoginen pätevyys. Ajattelen, että kehittäminen ja kehittyminen on uuden oivaltamista. Uuden oivaltaminen tuottaa osaamista. Oivaltamista voi saada lyhyistä tai pitkistä opinnoista, yhteistyöstä ja työelämässä uutta kokien.

Työkokemusta minulla on lastensuojelulaitoksessa työskentelystä niin ohjaajana kuin vastaavana ohjaajana ja järjestössä tapaamispaikkaohjaajana. Sosiaalityötä olen tehnyt toimiessani Iisalmen poliisiasemalla sosiaalipäivystäjänä ja tämän jälkeen perhesosiaalityöntekijänä Ylä-Savon SOTElla. Opettajan työssä olen toiminut niin sivu- kuin päätoimisesti aikuisten parissa Savonia-ammattikorkeakoululla ja Iisalmen kansalaisopistossa. Sosiaalialan kysymykset ovat usein vaikeita ja monitahoisia. Yhtenä ratkaisuna tähän on monialainen yhteistyö, ja tämä onkin yksi minun mielenkiintoni kohteista. 

Sosiaalialan rikkaus on siinä, että työntekemisen paikkoja ja tapoja on useita. Työn merkityksellisyys on iso osa työn imua. Samalla tutkinnolla voi työskennellä hyvin erilaisissa paikoissa, erilaisten asiakkaiden parissa ja oppia samalla uutta. Toisaalta tänä päivänä on mahdollista kouluttautua ja oppia jatkuvasti lisää työn ohessa hyvin moni eri tavoin. Kannustan lämpimästi alan ihmisiä uteliaisuuteen, innostumiseen ja oivaltamiseen. Tämä palvelee niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. 

Ota yhteyttä

Riitta-Liisa Kumpulehto

suunnittelija

044 493 8943

riitta-liisa.kumpulehto@isonet.fi