Julkaistu
Kansa-koulun kuulumisia
Sosiaalihuollon kirjaamisen peruskurssi (linkki avautuu uuteen ikkunaan) ja Grundkurs i dokumentering inom socialvården (linkki avautuu uuteen ikkunaan) ovat keränneet hienosti kävijöitä! Sosiaalihuollon kirjaamisen peruskurssi julkaistiin 6.6.2024 ja sen on suorittanut syyskuun loppuun mennessä suomen kielellä huimat 6056 henkilöä. Ruotsinkielinen versio peruskurssista julkaistiin 19.9.2024 ja senkin on suorittanut reilussa viikossa jo 102 henkilöä, så fint!
Hankkeen toimintamalleja ja materiaaleja käsittävän työpaketin osalta on tehty verkostoyhteistyötä eri tahojen kanssa ja edetty muutenkin suunnitellusti. Seuraava avainhenkilöverkoston työpaja pidetään heti lokakuun alussa ja projektiryhmän tapaaminen lokakuun lopussa. Näissä molemmissa arvioidaan Sosiaalihuollon kirjaamisen peruskurssi -työpaketin ja pilotin onnistumista.
Kirjaaminen, dokumentointi ja työn näkyväksi tekeminen ovat iso osa myös hanketyössä. Hankkeen lähestyessä loppuaan hanketiimi alkaa suunnata katseita myös loppuraportointiin. Kirjaaminen jättää jäljen - niin asiakas- kuin kehittämistyössä.
Kaunista ja värikästä syksyä kaikille, jotka tämä teksti tavoittaa!