Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Poimintoja Itä-Suomen OT-päätöswebinaarista
-

Julkaistu

Poimintoja Itä-Suomen OT-päätöswebinaarista

Lasten, nuorten ja perheiden osaamisen tuki (OT) -hanke lähestyy päätepistettään. Itä-Suomen OT-hankkeen päätöswebinaari pidettiin 4.12.2023 ja tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja hankkeen etenemisessä tavalla tai toisella mukana olleilta henkilöiltä. Linjoilla oli mukana parhaimmillaan 84 osallistujaa.

Aloituspuheenvuoron piti sosiaalineuvos Marjo Malja Sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän totesi eri palvelujärjestelmissä olevan paljon erityistä ja vaativaa tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria, joiden auttamisessa korostuu erityisesti sosiaali- ja terveys- sekä sivistystoimien välinen yhteistyö. Haastavissa asiakastilanteissa ammattilaiset tarvitsevat toisiaan – kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, vaan yhteistyöllä on mahdollisuus tehdä vaikeasta hieman helpompaa. Malja muistutti, että YTA-sopimusten tulee olla tehtynä hyvinvointialueilla vuoden 2025 loppuun mennessä. Näillä varmistetaan muun muassa se, ettei erityistä sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista vaativien kokonaisuuksien järjestäminen jää yksittäisten hyvinvointialueiden harteille. Lopuksi Malja nosti esiin Barnahus-työn ja OT-keskusten yhteisen rajapinnan. 

Puheenvuoron käyttivät myös hakkeen osatoteuttajina toimineiden sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat Sointu Möller (KOSKE) ja Tarja Kauppila (ISO). Möller kiinnitti huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen toimijoiden yhteistyön tekemisen tärkeyteen YTAlla sekä siihen, että yhteistyön edistämiseen tarvitaan vahvaa koordinaatiota. Kauppila puolestaan toi esiin, miten lastensuojelun ammattilaiset kohtaavat haastavia asiakastilanteita joka puolella Suomea. Hän totesi, että laadukkaan ja yhteismitallisen asiakaspalvelun tueksi tarvitaan systemaattista, yhteisesti organisoitua ja rahoitettua OT-toimintaa. Kauppila painotti myös tutkimus- ja kehittämistyön roolia OT-toiminnassa jatkossa.

Sivistystoimen ammattilaiset ovat olleet OT-hankkeessa tärkeässä roolissa. VAATU-toimijoita edustanut Katri Rinne Valteri-koulusta kertoi VIP-verkostosta ja VIPU-toimijoista. Hän totesi, että VAATU-toimijoilla on ollut hyviä kokemuksia lastensuojelun moniammatilliseen asiantuntijatyöryhmään osallistumisesta, ja tämän konsultoimistavan toivotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Lopuksi Rinne muistutti, että sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen ammattilaisten välinen tiivis yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää etenkin vaativaa tukea tarvitsevien lasten asioissa.

OT-hankkeen koordinaattorit kävivät kattavasti läpi sitä, mitä hankeajalla on tehty. Tilaisuuden lopuksi hankkeen projektipäällikkö Ilona Luoma visioi tulevaisuuden näkymiä OT-toiminnalle. Hän totesi, että tälle on paikkansa ja nähtäväksi jää, missä määrin ja millä tavalla OT-toiminta jatkuu hankkeen päättymisen jälkeen. Katso tästä päätöswebinaarissa esitetty yhteenveto OT-hankkeesta (pdf, avautuu uuteen ikkunaan).

Lisää tietoa hankkeen työstä ja tuloksista löytyy kunkin osatoteuttajan sivuilta, joille pääset alla olevista linkeistä: