Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Maakuntien on vahvistettava osaamistaan, jotta sote etenee
-

Maakuntien on vahvistettava osaamistaan, jotta sote etenee

Vuosien jännitys on tiivistynyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan tiedotustilaisuuteen. Mitä saloja puheenjohtaja Markus Lohi (15.6.21) meille nyt paljastaakaan. Ja voi, pitkälti terveydenhuollon näkökulmiahan me saimme jälleen kerran kuulla.

Onneksi illalla myöhään sähköpostiin kilahtanut valiokunnan mietintöteksti on valovoimainen myös sosiaalihuollon hyvän tulevaisuuden kannalta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi jakavansa sivistysvaliokunnan näkemyksen siitä, että tutkimustiedon ja osaamisen vahvalla perustalla on keskeinen merkitys sosiaali- ja terveyspalveluiden onnistumisessa ja edelleen kehittämisessä: ”Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusrahoituksen turvaamista välttämättömänä korkeatasoisen ja vaikuttavan hoidon ja palveluiden samoin kuin palvelujärjestelmän kehittämisen kannalta.”

Sosiaalihuollon tutkimusrahoituksen vahvistaminen on tärkeää. Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat muistuttivat sote-järjestämislakia koskevassa kannanotossaan (9.6.21) eduskunnalle, että  sosiaalihuollon asiakkaalla tulee olla oikeus saada parhaaseen mahdolliseen tutkittuun tietoon pohjautuvaa palvelua vastaavalla tavalla kuin terveydenhuollossa. Ja että Sote-uudistuksessa tulisi turvata sellaiset sosiaalihuollon  kehittämisrakenteet ja resurssit, jotka tukevat tutkimuksellista kehittämistoimintaa ja varmistavat osaamisen jatkuvan kehittämisen koko maassa. Isoja asioitahan nämä tietysti ovat.

Miten eduskunta vastaa? Valiokunnan lausumaehdotuksen (15.6.21, kohta 9) mukaan eduskunta edellyttää, että sosiaalihuollon tutkimusrahoituksen taso turvataan ja sosiaalihuoltoon luodaan yliopistosairaaloita vastaavan kaltaiset, palvelujen kehittämistä, tutkimusta ja koulutusta tukevat toimintarakenteet. Lausumaehdotuksen toisen kohdan (15.6.21, kohta 8) mukaan eduskunta edellyttää myös sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa ja niiden rahoitusta koskevan erillislainsäädännön saatettavaksi eduskunnan käsittelyyn siten, että se tulee voimaan viimeistään ennen sote-uudistuksen toimeenpanoa. Samassa yhteydessä todetaan, että hallituksen on turvattava yliopistollisten sairaaloiden mahdollisuus tehdä edelleen tieteellistä tutkimusta ja tuottaa alan perus- ja erikoistumiskoulutusta. Vastaukset ovat selkeitä.

Tänä aamuna avasin Savon Sanomat, ja pääkirjoitus (16.6.21) julisti, kuinka maakuntien on valvottava etuaan, kun sote etenee. Olen sitä mieltä, että soten tekevät maakunnissakin ihmiset. Jo nyt on pulaa osaavista sote-ammattilaisista. Kun puhuttiin paljon alan vetovoimasta, toin rinnalle pitovoimaa: miten saataisiin osaajat sitoutumaan tehtäviinsä. Ei sekään riitä, vaan meidän on nyt systemaattisesti vahvistettava uudistusvoimaa, jotta osaajat selviytyvät tehtävistään jatkossa. Mielestäni maakuntien on vahvistettava osaamistaan, mielellään vielä tieto- ja tutkimustietopohjaisesti, jotta sotekin etenisi.

Kirjoittajat

Tarja Kauppila
johtaja, ISO

Artikkelin asiasanat

sote-uudistus