Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Muutosten keskellä on lupa hengittää
-

Muutosten keskellä on lupa hengittää

Aloitin ISOn suunnittelijana 19.4. ja kovaa vauhtia olen tutustumassa ISOn monipuoliseen sosiaalialan kehittämistoimintaan. Tehtäväni on kahden muun suunnittelijan kanssa olla tukemassa ISOn toiminta-alueella ajankohtaisten kehittämishankkeiden suunnittelua, toteutusta sekä arviointia.

Olen markkinoinut itseäni sosiaalityön moniosaajaksi. Sosiaalityön ja -pedagogiikan amk-tutkinnon olen suorittanut Saksassa ja täydentänyt tutkintoani Itä-Suomen yliopistossa sosiaalityöntekijän ammattipätevyyden saavuttamiseksi, josta minulla on Valviran osoittama kelpoisuus.

Olen myös tanssi- ja liiketerapeutti sekä Nia-ohjaaja. Hyvinvointialalla olen työskennellyt päätyöni ohessa yli kymmenen vuotta. Ajattelen, että sosiaalityössä kuten niin monessa asiakastyön tehtävässä hyvinvointi alkaa itsestä päin. On tärkeää, että löytää itselle toimivat väylät työstä palautumiselle sekä myös haastavienkin tunteiden tunnistamiselle ja purkamiselle. 

Sosiaalityöntekijän tehtävissä olen toiminut viimeiset viisitoista vuotta Karttula-Leppävirta-Kuopio-akselilla ja viimeksi Suonenjoella perheneuvolan sosiaalityöntekijänä. Karttulassa sosiaalityön kenttä oli laaja-alaista, Leppävirralla perhesosiaalityötä, johon vuoteen 2017 saakka sisältyi toimeentulotuen laskemista. Kuopiossa työskentelin sosiaalihuollon lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon tehtävissä. Syksystä 2019 alkaen olen ollut kehittämässä Suonenjoella perheneuvolatoimintaa sekä hoitanut perustehtävääni lapsiperheiden tukena lapsen kasvun ja kehityksen, sekä vanhemmuuden ja parisuhteen kysymyksissä.  

Sosiaali- ja perhepalveluiden rakennemuutos on kovaa vauhtia etenemässä ja lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelman mukaisesti palveluita on alettu järjestää ja muokata kovaa vauhtia Pohjois-Savossa POSOTE20-hankkeen kyydittämänä. Lasten ja perheiden palveluiden järjestäminen perhekeskusmallien mukaisesti vuoteen 2022 mennessä on kunnianhimoinen tavoite ja vaatii työntekijöiltä paneutumista oman työn ohella myös kehittämistoimintaan.

Ymmärrettävää on, että sosiaalityön kentällä ristiriitaisiakin tuntemuksia nousee ja ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Siksi on tärkeää, että työntekijöiden jaksamiseen kaiken tämän rakennemuutoksen keskellä panostetaan ja työhyvinvointia lisätään. Tällä varmistetaan, että kunnissa on tulevaisuudessakin osaavaa henkilöstöä, jotka pääsevät nauttimaan monialaisen kehittämistyönsä tuotoksista.

Ajattelen, että tuon suunnittelijan tehtävään tietämystä ja tuntemusta perhepalveluiden sosiaalityön kentällä toimimisesta niin asiakastyön ja palvelurakenteiden toimivuuden osalta. Pidän tärkeänä, että sosiaalialalla toimivien työntekijöiden ääntä saataisiin paremmin kuuluville ja keskiöön ja että tulevissa hankkeissa olisi mahdollista keskittyä työhyvinvointiin sekä työssä jaksamiseen.  

Minulle on ilo ja kunnia päästä osaksi ISOn ammattitaitoista työryhmää ja osaltani tarjoamaan osaamistani ajankohtaisten kehittämishankkeiden suunnittelussa ja toteuttamissa.

Kirjoittajat

Kristiina Auvinen
suunnittelija, ISO

Artikkelin asiasanat

työhyvinvointi