Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Eihän paineta paniikkinappulaa
-

Eihän paineta paniikkinappulaa

Viime aikojen uutisointi sosiaalihuoltoon kohdistuvista leikkauksista, hyvinvointialueiden taloudellisesta ahdingosta ja sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimusten madaltamispyrkimyksistä on ollut hengästyttävää luettavaa ja sisäistettävää.

Kuuntelin viime viikolla seminaaria sosiaalihuollon asiakasturvallisuuden kehittämisestä ja tutkimuksesta. Itlan tutkimusprofessori Tiina Ristikarin puheenvuoro lapsiperheköyhyydestä muistutti ravistelevasti, miten vakavia seurauksia köyhyydellä on lapsille. Riskit syrjäytymiseen, rikoksiin, koulupudokkuuteen, päihde- ja mielenterveysongelmiin, lastensuojelun sijoituksiin sekä aikuisiän omiin taloudellisiin vaikeuksiin kasvavat köyhyyden pitkittyessä.

Voiko tällaisten kysymysten parissa toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä jatkossa kuka tahansa, jonka korkeakoulututkinto löyhästi liittyy sosiaalialalle? Kelpoisuusehtojen höllentäminen on asiakasturvallisuuden näkökulmasta vaarallista. Sosiaalityöntekijän oikeus ja velvollisuus puuttua yksilön perusoikeuksiin edellyttää erittäin vahvaa ammatillista, lainsäädännöllistä ja yhteiskunnallista osaamista.

Seurasin äskettäin myös Raha ja priorisointi sosiaalihuollossa -seminaaria. Väkisinkin herää kysymys: miksi sosiaalihuolto on julkisessa keskustelussa lähes näkymätön, vaikka se vastaa lähes puolta soten kokonaiskustannuksista. Valtiovarainministeriön osastopäällikkö Laura Pitkänen korosti, että lapsiperheen varhainen tukeminen on paljon halvempaa kuin lastenpsykiatrinen hoito, huostaanotto tai syrjäytyminen. Sosiaalihuollossa tekemättömyyden hinta on erityisen raskas - näitä palveluja ei yksinkertaisesti ole varaa olla tuottamatta. Sosiaalihuollon palvelut vaikuttavat mitä suurimmassa määrin yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen.

Kuka sitten päättää sosiaalihuollon palveluista ja millaisella osaamisella? Onko sote-palveluja ohjaavista ministeriöistä, hyvinvointialueiden johdosta tai poliittisesta päätöksenteosta puolet miehitetty vahvalla yhteiskuntatieteellisellä sosiaalihuollon asiantuntemuksella? Onko sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämistoiminnan resurssit kohdennettu kustannusten jakautumisen mukaisesti? Ei taida olla.

On selvää, että sosiaalihuollonkin kustannusten kasvua tulee hillitä, mutta ei ammattilaisten osaamis- ja pätevyysvaatimuksia alas ampumalla. Tarvitaan osaamisten tarkoituksenmukaisempaa kohdentamista, palvelujen kehittämistä ja vahvaa tiedolla johtamista. Sosiaalihuollon tietopohja on vielä ohut, mutta oletettavasti kohenee lähivuosina Kanta-palvelujen käyttöönoton myötä. Tiedon hyödyntämisen vaatimukset palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä tulevat kasvamaan.

Pään pensaaseen laittaminen ei auta – ei liioin panikoituminen. Nyt jos koskaan tarvitaan sosiaalityön laajaa yhteiskuntatieteellistä osaamista ja yhteistä, rauhallista pohdintaa. Ratkaisujen seuraukset kantavat vuosikymmenien päähän.

Kirjoittajat

Päivi Malinen
kehittämispäällikkö, hankepäällikkö, Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanke

Artikkelin asiasanat

asiakasturvallisuus
huostaanotto
hyvinvointialue
kehittäminen
kelpoisuusehdot
kelpoisuusvaatimus
korkeakoulututkinto
koulupudokkuus
lapsiperheköyhyys
lastensuojelu
mielenterveysongelmat
päihdeongelmat
sijoitus
sosiaaliala
sosiaalialan ammattihenkilö
sosiaalihuollon palvelut
sosiaalityöntekijä
syrjäytyminen
tutkiminen
tutkimus- ja kehittämistoiminta
varhainen tukeminen
yhteiskunnallinen osaaminen