Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Perheneuvonnan paluu lähipalveluksi
-

Perheneuvonnan paluu lähipalveluksi

Joskus palveluiden keskittymistä korostava trendi kulkeekin toiseen suuntaan. Tämänkertaisena esimerkkinä toimii Pohjois-Savon hyvinvointialue, joka aloitti syksyllä 2023 kasvatus- ja perheneuvonnan vastaanottotoiminnan Kaavin kunnassa. Työskentelen työparini psykologi Kristiina Mikkosen kanssa hyvinvointialueen keskisen alueen perheneuvonnan tiimissä, ja sieltä jalkaudumme 1–2 päivänä viikossa työskentelemään Kaaville.

Olemme kohdentaneet palvelua erityisesti Kaavin, Tuusniemen ja Juankosken asukkaille. Aiemmin perheneuvontaa on tällä maantieteellisesti laajalla alueella ollut saatavilla kirjavana yhdistelmänä ostopalveluita sekä Kuopion kaupungin tuottamaa palvelua. Näiltä alueilta etäisyys Kuopion Savilahden toimipisteeseen on jo niin iso, että se karsii osan palvelua tarvitsevista ihmisistä. Alueen asukkailla on toki edelleen ollut mahdollisuus asioida myös Kuopion Savilahdessa.

Syksyllä 2023 markkinoimme uutta paikallista palveluamme erityisesti opettajille, oppilashuoltoon, varhaiskasvatukseen, neuvoloihin ja perheiden sosiaalipalveluihin. Yhteistyökumppanien kanssa keskustellessa toistui se, miten tervetullut perheneuvonta oli lähipalveluksi. Ammattilaisverkostojen kautta sana levisi mukavasti, ja uusia asiakkaita hakeutui palveluun tasaisesti toukokuulle 2024 saakka. Arvioin tässä näkyneen patoutunutta kysyntää, sillä uusien ilmoittautumisten määrä väheni selvästi toukokuun jälkeen. On mielenkiintoista nähdä, miten palvelumme kysyntä kehittyy pidemmällä aikavälillä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden keskittyminen kaupunkeihin on näkynyt myös siinä, miten usein meiltä on toivottu yksilökäyntejä nuorten psyykkisen voinnin tueksi. Toisaalta olemme saaneet positiivista palautetta siitä, että otamme alaikäisten asiakkaiden huoltajat tiiviisti mukaan työskentelyyn.

Työskentelemme Kaavilla yhdellä sosiaalityöntekijän ja psykologin työparilla. Tämä järjestely on kuitenkin herkkä poissaoloille ja vaatii työntekijöiltä laajaa osaamista. Olemme onneksi välttyneet pitkiltä ennakoimattomilta katkoksilta. Olemme voineet hyödyntää toistemme osaamisen lisäksi myös keskisen alueen perheneuvonnan tiimin tukea, työnohjausta ja leasing-autoa.

Oma kokemukseni niin sanotulle sivupisteelle jalkautuvasta työskentelystä on ollut hyvin positiivinen. Asiakkailta saadun palautteen perusteella palvelullemme on ollut tarvetta. Henkilökohtaisella tasolla olen saanut mahdollisuuden jatkaa itselleni läheisen maaseudun sosiaalityön parissa ja olla mukana kehittämässä sekä toteuttamassa uutta palvelua. Hyvinvointialueemme palvelut ovat edelleen muutoksen tilassa, mutta viimeisimmän tiedon mukaan työskentelymme Kaavilla jatkuu.

Kirjoittajat

Iiro Väisälä
erikoissosiaalityöntekijä (rakenteellinen sosiaalityö), sosiaalityöntekijä YTM, Kasvatus- ja perheneuvonta, Pohjois-Savon hyvinvointialue

Artikkelin asiasanat

aikuissosiaalityö
jalkautuminen
jalkautuva työskentely
kehittäminen
lähipalvelu
maaseutusosiaalityö
moniammatillinen
moniammatillinen yhteistyö
monitoimijainen sosiaalityö
monitoimijaisuus
perheneuvonta