Harjoittelija, joka ei keittänyt kahvia

Sain juuri huhtikuun lopussa päätökseen korkeakouluharjoitteluni, jonka tein Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa. Harjoitteluni kesti kaksi kuukautta ja tein sen aikana kaikenlaista, mitä harjoittelijalta voi olettaa. Autoin kaikenlaisissa asioissa mihin minua pyydettiin, olin mukana jokaisessa kokouksessa, minne vain ehdin ja minulle annettiin hoidettavaksi myös itsenäisiä tehtäviä. Eräs asia minulta jäi kuitenkin täysin tekemättä: en keittänyt kenellekään yhtään kuppia kahvia.

No kuinkas tämä sitten on mahdollista? On suorastaan perinne, että harjoittelija hoitaa kahvinkeitintä harjoittelunsa aikana, kuin hänet olisi palkattu pelkästään siihen tehtävään. Tässä harjoittelussa kahvinkeitin ja oikeastaan koko kahvihuone jäivät minulle kuitenkin vieraiksi, sillä suoritin harjoitteluni kokonaan etänä.

Koronan aiheuttama suuri mullistus tuntuu suomalaisen työelämän jokaisessa kolkassa. Kun aikaisemmin työtä tehdessä tapasi kollegoja, joiden kanssa pystyi vaihtamaan kuulumisia, nyt sama työ saatetaan tehdä yksin omasta kotoa. Tällaisena aikana on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota työntekijöiden keskinäiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sitä kautta henkiseen hyvinvointiin. Ylimääräisen ns. epävirallisen puheen määrä oli selvästi vähäisempää kuin se oli ollut ennen pandemiaa, joten työntekijöille pyrittiin luomaan mahdollisuuksia seurustella vapaasti muiden työntekijöiden kanssa.

Esimerkiksi ISOlla pidettiin virtuaaliset päiväkahvit joka keskiviikko ja LUMO-hanketiimi piti aamukahvit joka perjantai, jolloin työyhteisölle pystyi puhumaan kaikenlaisesta muusta kuin vain työasioista. Lisäksi muidenkin kokousten alkaminen pienellä yleisellä ”small talkilla” ei ollut ollenkaan epätavallista. Tästä kaikesta huolimatta aitoa kahvihuonekulttuuria on vaikea kopioida etänä toimivaksi. Harjoitteluni aikana monet työntekijät puhuivat siitä, kuinka kaipasivat fyysisesti samassa tilassa olemista toisten kanssa. He unelmoivat siitä, miten mukavaa on sitten joskus palata toimistolle.

Omasta mielestäni tämänhetkisten harjoittelijoiden tilanteen voi nähdä myös pienellä hopeareunuksella. Harjoittelupaikkoja etsiville opiskelijoille painotetaan, että heidän tulee etsiä itselleen sellaisia töitä, joissa oikeasti pääsevät kokeilemaan erilaisia työtehtäviä. Pandemia-aikana pelkän kahvinkeittäjän ura ei ole missään vaiheessa edes vaarana. Tahdon painottaa, etten usko kenenkään joutuvan ISOlla pelkän kahvinkeittäjän rooliin, mutta todellisuus on, että näitäkin kokemuksia on opiskelijoilla.

Eli toisin sanoen harjoittelun tekemisessä etänä on positiivisiakin puolia. Ihmisiin pystyi kyllä tutustumaan ruutujenkin takaa ja minä sain itselleni oikein paljon uusia tuttuja. Kahvihuoneeseen tutustuminen jäi tällä kertaa tekemättä, mikä kieltämättä oli harjoitteluni haikein puoli, mutta harjoittelun kokonaisuus oli silti todella positiivinen. Pidän harjoitteluaikaani ISOlla hyvin menestyksekkäänä, ja voin suositella sitä harjoittelupaikaksi kenelle vain – oli harjoittelu sitten etänä tai ei.