Lisää kehittämistä ja tutkimusta sosiaalityön arkeen!

Lokakuu on pyörähtänyt marraskuuksi ja sosiaalityön opintoihin liittyvä syventävä harjoittelu Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksella on päättynyt.

Sosiaalialan osaamiskeskuksen perustehtävä on edistää toiminta-alueellaan alan perus- ja erityisosaamista erilaisissa verkostoissa. Olen oivaltanut, että kyse ei ole vain osaamisen ”valuttamisesta” ylhäältä alaspäin. Vähintään yhtä tärkeässä roolissa ovat sosiaalityön arjen osaamisen ja ymmärryksen nostot kehittämisen, kouluttamisen ja tutkimuksen osaamisalueille, niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Osaamiskeskus toimii tässä tiedon saamisen, välittämisen ja tuottamisen risteyksessä vahvana verkostoja kokoavana toimijana.

Usein työ sosiaalialalla nähdään sosiaalisissa suhteissa tapahtuvana yksilökeskeisenä työnä. Sosiaalityöhön kuuluu kuitenkin myös rakenteellinen ulottuvuus ja pyrkimys yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Harjoittelun myötä olen tunnistanut itsessäni halun vaikuttaa ihmisten elinympäristöön ja epätasa-arvoa aiheuttaviin rakenteisiin entistä enemmän. Ajatus ei ole tippunut taivaalta, vaan syntynyt pikkuhiljaa työarjen ja koulutuksen myötä. Kehittämistyötä ei kuitenkaan voi tapahtua vain yksittäisen sosiaalityöntekijän voimin. Vaikuttavaan kehittämiseen tarvitaan eri toimijoiden yhteispeliä. Näen osaamiskeskusten paikan juuri tässä yhteispelin risteyksessä pitkäjänteisenä sosiaalialan käytännönläheisenä kehittämistoiminnan ja tutkimuksen edistäjänä.

Osaamiskeskusharjoittelu on laittanut miettimään, minkä olisi muututtava, jotta kehittämistyö ja tutkimus voisivat toteutua entistä vahvemmin osana arkista työtä ja erilaisia toimintaympäristöjä. Kuinka saavuttaa tila, jossa sosiaalityötä tehdään edelleen yksilöiden ja yhteisöjen parissa samalla, kun kehittäminen ja tutkimus kulkisivat luontevasti työn mukana?

Ajattelen, että tarvitaan konkreettisia mahdollisuuksia tehdä rakenteellista sosiaalityötä ja kehittämistä osana arkista työtä. Erilaisia kokeiluja voisi tehdä pienestikin. Sosiaalialan kenttätyöhön tarvitaan myös lisää tutkimuksellista osaamista. Tämä vaatisi hyvinvointialueilta uudenlaista ponnistelua sen eteen, että ne voisivat vastata pidempiinkin koulutuksen tai tutkimuksen tarpeisiin joustavasti. Tämä edellyttäisi resursseja, yhteistä keskustelua ja rajat ylittäviä kokeiluja. Työntekijän näkökulmasta se edellyttäisi joustavuutta niin työarjen kuin perhe-elämänkin yhteensovittamisessa.

Minulle harjoittelu ISOlla tarkoitti kasvamista niin osaamisen kuin ammatillisuuden kannalta. Suosittelen vahvasti sosiaalityötä opiskeleville harjoittelua osaamiskeskuksessa, koska sitä kautta arkiseen työhön tai toisaalta tutkimukseen ja kehittämiseen saa aivan uudenlaisen näkymän. Kokemukseni perusteella voisin helposti nähdä itseni toimijana sosiaalialan kehittämistyössä. Jos saisin toivoa unelmatyön, se sisältäisi sekä kehittämistä että asiakastyötä. Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan askellukseni vie ja vastaako tulevaisuuden työkenttä toiveisiini.

ISO kiitos kuuluu koko ISO-Poppoolle!