Osa ratkaisua

Aloitin Savonia-ammattikorkeakoulussa päätoimisena tuntiopettajana tänä syksynä. Opettajuus sosiaalialalla on ollut minulle mieluinen haaste. Minulla oli hyvin tiedossa, että sosiaaliala on monipuolinen ja tarjoilee erilaisia työn tekemisen tapoja ja paikkoja. Sen laajuutta en tiennyt, mitä kaikkea sosiaalialan opettajuus pitää sisällään.

Kuluvan syksyn aikana olen suunnitellut ja toteuttanut erilaisia opintojaksoja. Olen löytänyt itseni simulaatioissa vanhana mummona sekä päihteitä käyttävänä työnhakijana. Onpa työtehtäviini kuulunut myös valintakoevalvontaa. Olen saanut iloita omasta osaamisestani ja työkokemuksestani sekä välillä ihailla kollegan asiantuntijuutta. Yhteisopettajuus on ollut parhaimmillaan osaamisen jakamista ja innostumisen ruokkimista. Työelämäyhteistyö on näkynyt jokaisella opintojaksolla. Olen sanonut joskus taannoin, että kannattaa olla itseään viisaammassa seurassa. Tämäkin on toteutunut tässä työssä!

Opettajana olen halunnut hoksauttaa opiskelijoita: Mistä kaikesta on kysymys tietyissä ilmiöissä? Millaisia luoviakin ratkaisuja voisi olla? Luovuus ymmärretään helposti esimerkiksi maalaamiseksi, mutta luovuutta voi olla myös uudenlainen ajattelu vaikkapa palvelujen järjestämisestä sekä rohkeat kokeilut käytännössä. Niin opettajuudessa kuin sosiaalialalla on paljon hyviä ja toimivia toimintatapoja, mutta molemmissa lienee hyödyllistä välillä tapahtua uudistusta. Onko esimerkiksi digitaalisuuden tarjoamat mahdollisuudet hyödynnetty riittävän laajasti ja luovasti?

Parasta kaikessa ovat tietenkin kohtaamiset ja keskustelut opiskelijoiden kanssa. Kerran keskustelimme opiskelijoiden kanssa sosiaalialan heikosta imagosta ja mitä sille voisi tehdä. Eräs opiskelija totesi, että on se kumma, kun sosiaalialasta julkisuuteen kirjoitetaan vain ikäviä juttuja. Puhumme kestävyysvajeesta, osaavan henkilöstön saatavuusongelmista, siitä että lastensuojelu on rikki ja vanhuksilta varastetaan kotihoidossa vielä rahatkin. Missä ovat huikeat kasvutarinat niin asiakkaista kuin työntekijöistä?

Opiskelija jatkoi vielä, että haluaa olla osa ratkaisua, ei ongelmaa. Niin minäkin haluan olla. Siksipä ajattelen, että ammattikorkeakouluilla on tärkeä tehtävä yhtenä työelämän osaamisen varmistajana ja uudistajana. Tämä ei tietenkään tapahdu yksin vaan vaatii vuorovaikutusta niin luokkahuoneissa, Zoomeissa kuin työelämän verkostoissa. Yksin puurtamisessa ei ole mitään järkeä, joten kannustan kilauttamaan (työ-)kaverille!