Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Rakenteellista sosiaalityötä oppimaan
-

Rakenteellista sosiaalityötä oppimaan

Sosiaalihuoltolain mukaan rakenteellinen sosiaalityö on erityisesti paikallista hyvinvoinnin edistämistä.  Rakenteellisen sosiaalityön keinoin huolehditaan sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Keinoihin sisältyvät sosiaalihuollon asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista sekä tarpeisiin vastaavien sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutuksista. Tarpeiden taustalla olevat yhteiskunnalliset yhteydet ja mekanismit tulisi ymmärtää myös.

Työn alaan ja sisältöön kuuluvat myös tavoitteelliset toimet sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi, korjaamiseksi sekä kunnan asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Karttuvan tiedon pohjalta voidaan tehdä toimenpide-ehdotuksia ja parannuksia.

Rakenteellista sosiaalityötä on mahdollista oppia ja opettaa. Rakenteellista sosiaalityötä toteutetaan pitkälti paikallisessa ja kansallisessa kontekstissa. Pohjoismainen hyvinvointivaltiokonteksti antaa toiminnalle puitteet, mutta sen ideologisesti värittynyt historiallinen perinne ja keinovalikoima ei ole siirrettävissä sellaisenaan nykyaikaan ja kansalliseen yhteyteen, vaikka lähtökohdat on toki syytä tiedostaa (ks. Chan 2018).

SOSRAKE-osaamisverkostossa rakenteellista sosiaalityötä kehitetään Suomen käytäntöjen ja sosiaalityön säädösperustan pohjalta. Alueellisesti käytännön toimet painottuvat Etelä-Savoon ja Kainuuseen. Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen kehittämistarpeet kumpuavat vahvasti alueellisista lähtökohdista, jotka on kuvattu hankkeen kehittämistyön alkuvaiheessa toteutetussa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Kainuun sote) aikuissosiaalityöhön suunnatussa osaamiskartoituksessa. Julkaisu on ilmestynyt Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun julkaisuna helmikuun 2021 alussa (Hirvonen ym. 2021). Kartoitus tuo esiin aikuissosiaalityön työntekijöiden rakenteellisen työn osaamisen kehittämistarpeita, kuten vaikutustiedon tuottamiseen ja esittämiseen, päätöksentekoon ja mediavaikuttamiseen, asiakasta osallistaviin tiedonkeruun menetelmiin sekä sosiaaliseen raportointiin liittyvän osaamisen vahvistamisen.

Osaamiskartoitusta hyödyntäen ja yhteistyössä hankkeessa mukana olevien toimijoiden kanssa tullaan luomaan viiden opintopisteen laajuinen rakenteellisen sosiaalityön opintokokonaisuus. Opintokokonaisuuden kohderyhmänä ovat sosiaaliohjaajat, sosiaalityöntekijät ja sosiaalialan ammattikorkeakouluopiskelijat. Tavoitteena on, että opinnot jäävät osaksi ammattikorkeakoulujen vapaasti valittavaa opetusta. Lisäksi opintojen tulisi hankkeen päättymisen jälkeen palvella työelämässä jo toimivien sosiaalialan ammattilaisten rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistamista täydennyskoulutusmuotoisena ja itsenäisen opiskelun mahdollistavana opintokokonaisuutena.

Hanketoiminnan puitteissa päävastuu opintokokonaisuuden suunnittelusta on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla ja Diakonia-ammattikorkeakoululla. Opintokokonaisuuden toteutus pilotoidaan ja siitä kerätään palaute. Opintokokonaisuus toteutetaan digitaalisella Howspace-alustalla. Erityistä huomiota kiinnitetään niihin rakenteellisen sosiaalityön ulottuvuuksiin, joissa osaamistarpeet ovat suurimmat. Opintojen suunnittelussa keskeistä on sosiaalialan ammattikorkeakouluopettajien aktiivinen osallistuminen kehittämistyöhön, jota tuetaan opetushenkilöstölle suunnatun työpajatyöskentelyn muodossa. Työpajat ajoittuvat vuonna 2021 huhtikuulle ja syyskuulle.

Opintokokonaisuuden yhtenä uutuusarvona ja kehittämishaasteena on luoda opinnoille sellainen pedagoginen rakenne, joka toimii työelämässä jo toimivien sosiaalialan ammattilaisten sekä alan tulevien työntekijöiden vuorovaikutteisena oppimisympäristönä ja kohtaamispaikkana. Opinnoissa huomioidaan eri kohderyhmien osaamistarpeet. Samalla opintokokonaisuus voi toimia siltana ja verkostomaisena alustana rakenteellisen sosiaalityön opetuksen ja työelämän käytäntöjen kehittämisen välillä.

 

Kirjallisuus

Chan, Walter Waitak. 2018. Solidarity and Heart – The Development of Structural Social Work: A Critical Analysis. Critical Social Work. Vol 19, No 1, 21−41.

Hirvonen, J., Kilpeläinen, V., Piirainen, K., Surakka, A., Tanttu, S. & Tuikka, A. 2021. TIEDOLLA VAIKUTTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA TOTEUTUKSEEN. Rakenteellisen sosiaalityön osaamiskartoitus. Xamk Kehittää. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-311-2

Kirjoittajat

Keijo Piirainen
YTT, lehtori, sosiaalityön asiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu, SOSRAKE-osaamisverkosto
Johanna Hirvonen
FT, YTM, yliopettaja, projektiasiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, SOSRAKE-osaamisverkosto

Artikkelin asiasanat

SOSRAKE-hanke