Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Sosiaaliala monipuolisesti somessa
-

Sosiaaliala monipuolisesti somessa

Minulla oli kunnia osallistua Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Vasson 5.4. järjestämään Sosiaalityön foorumi: sosiaaliala someen – Twitter haltuun -tapahtumaan (linkki vie Vasson sivulle). Puheenvuorossani kerroin sosiaalialan viestinnästä yleisemmällä tasolla, kun vuorostaan Hannaleena Immonen (linkki vie Immosen Twitter-tilille) ja Sonja Soini (linkki vie Soinin Twitter-tilille) kertoivat omien esimerkkiensä kautta viestinnästä Twitterissä. Paneelikeskustelussa puhuimme vilkkaasti erityisesti sosiaalisesta mediasta, mutta sosiaalialan viestinnästä myös laajemmin.

Viestinnän kehittäminen on olennainen osa SOSRAKE-osaamisverkosto-hanketta. Kartoitimme hankkeen alussa ammattilaisten rakenteellisen sosiaalityön eri taitoja, ja vastaajat arvioivat viestinnän ja vaikuttamisen osaamisensa kaikista heikoimmaksi. Siksi viestintä kulkee merkittävänä teemana hankkeen mukana. Syksyllä 2021 järjestimme erillisen sosiaalialan viestintävalmennuksen, jonka materiaalit ovat edelleen osaamisverkoston käytettävissä.

Miksi viestiä? Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja tarjosi tärkeän näkökulman hankkeen opintojaksopilotissa 6.4.2022: sosiaalityössä ei voida tyytyä vain uuteen tietoon, vaan on huolehdittava myönteisen muutoksen edistämisestä. Rakenteellinen työ etenee vain yhteistyössä viemällä tietoa eteenpäin sosiaalialan organisaatioihin, yhteistyökumppaneille, päätöksentekoon ja työn arkeen. Viestintä on myös osallistumista sosiaalialaa pitkään hallinneen hiljaisuuden kulttuurin käynnissä olevaan murtamiseen.

Muutos ei tapahdu vain yksilöiden kautta. Sosiaalihuollon organisaatioilla on tärkeitä mahdollisuuksia oman viestinnän suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa. Vaikka paljon on vielä tehtävää, on myös kannustavia esimerkkejä ilmassa. Vasson tilaisuudessa kerrottiin hieno esimerkki Espoosta, missä työntekijöille järjestetään ”asiantuntijana sosiaalisessa mediassa” -koulutusta, ja erikseen sovittaessa omaa työaikaa on voinut käyttää viestintään.

Mistä saa esikuvia some-viestintään? Twitterissä aihetta ovat lähestyneet hienosti omista näkökulmistaan Sonja ja Hannaleena. Sonja twiittaa ja jakaa yleisemmin sosiaalityöhön liittyen keskustelua, kun taas Hannaleena kuvaa lyhyinä katkelmina sosiaalipäivystyksen arjessa tapahtuneita kohtaamisia. Instagramin puolella Venla Sosiaalityöntekijä (llinkki vie Instagram-tilille) kertoo sosiaalityön arjessa ajankohtaisista asioista sekä piirtää ajoittain ajatuksensa sarjakuvaksi. Instagramissa suuren suosion on saanut myös hulvaton meemeinä sosiaalityötä käsittelevä Vain sossuelämää -tili (linkki vie Instragram-tilille). Tämä oli vain suppea katsaus, ja lisää tilejä löytää esimerkiksi aihetunnisteella #sosiaalityö.

Puhun mielelläni siitä, miten viestinnän ei tarvitse olla suureellista tai sidottua sosiaaliseen mediaan. Yhtä arvokasta on myös tiedon vieminen eteenpäin oman organisaation sisällä tai asiakkaille sekä kirjoittaminen paikallislehden yleisönosastolle. Alussa kannattaa rauhassa tunnustella omia kiinnostuksiaan ja vahvuuksiaan. Myös viestintä on porukassa mukavampaa.

Mitä Sinä haluaisit kertoa sosiaalialasta?

Kirjoittajat

Iiro Väisälä
projektipäällikkö, SOSRAKE-osaamisverkosto-hanke

Artikkelin asiasanat

rakenteellinen työ
SOSRAKE-hanke
viestintä