Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
ISO-toiminta
-

SOSRAKE-hanke

TIETO - VAIKUTTAMINEN - HYVINVOINTI

SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeessa kehitettiin sosiaalialan ammattilaisten osaamista tuottaa, kerätä, jäsentää ja hyödyntää rakenteellista tietoa sekä sitä kautta vaikuttaa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja eriarvoisuuteen. 

Hankkeen slogan on: osaamista yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.

SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen hallinnoijana toimi ISO. Osatoteuttajia hankkeessa olivat Etelä-Savon sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymä (Essote), Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote), Diakonia-ammattikorkeakoulu (DIAK) ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK). Hanke toteutettiin ajalla 1.5.2020 - 31.12.2022, ja sen rahoitukseen osallistui Euroopan unioni ESR-rahoituksella.

Ajankohtaista

SOSRAKE-hankkeen loppuseminaari järjestettiin 1.12.2022 ja tallenne on julkaistu ISOn YouTube-kanavalla (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Joulukuussa julkaistiin myös Diak:n julkaisusarjassa Osaamisella kohti hyvinvointia - Rakenteellisen sosiaalityön opas (linkki avautuu uuteen ikkunaan) ja Xamk:n avoimissa oppimateriaaleissa Rakenteellisen sosiaalityön ideakirja (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Opas ja ideakirja ovat tuotoksina hyödynnettävissä monenlaiseen tarkoitukseen oppilaitoksissa ja hyvinvointialueilla.

Haluatko tutustua hankkeen tuotoksiin kootusti? Julkaisut, tallenteet ja blogikirjoitukset löytyvät tämän sivun lopusta kootusti. Lisäksi voit tutustua koontiin tästä (pdf, linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Hankkeen tavoitteet ja toteutus

SOSRAKE-osaamisverkostossa parannettiin edellytyksiä asiakaslähtöisemmälle palveluiden kehittämiselle ja tiedolla johtamiselle. Ne osana monitoimijaista suunnittelua ja toteuttamista ovat tärkeitä keinoja yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseksi. Osaamisverkosto koostui hankkeen osatoteuttajien ja avainkumppaneiden henkilöstöstä sekä opiskelijoista. Kehittämistyön kokonaisuutta koordinoi ISO.

Hankkeen toteutus painottui eri tavoin osatoteuttajasta riippuen. Essotessa ja Kainuun sotessa kehittäminen keskittyi laajan tietopohjan (mm. palvelutarpeen arvioinnit, sosiaalinen raportointi sekä kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen vaikuttavuustieto) hyödyntämiseen.

Xamk ja Diak toimivat osaamisverkostossa koulutuksellisina asiantuntijoina ja vastasivat erityisesti sosiaalialan rakenteellisen työn opinnollistamisesta. Merkittävänä opinnollistamisen tuloksena oli 5 op:n laajuinen amk-perustutkintotasoisen rakenteellisen sosiaalityön opintojakson pilotointi.  Opintojakso toimi myös täydentävänä koulutuksena jo työelämässä oleville.

Hankkeen keskeisinä julkaisuina olivat rakenteellisen sosiaalityön taitotasoa arvioiva osaamiskartoitus, sosiaalialan rakenteellisen työn opas ja sen rinnakkaisjulkaisuksi tuotettu rakenteellisen sosiaalityö ideakirja. Hankkeessa panostettiin monipuoliseen viestintään hyödyntäen myös visuaalista viestintää.

Hankkeen videot

Teeman materiaaleja

Tiedostot

.jpg
Minkälaisia ovat sosiaalityön roolit?
.jpg
Mikä murentaa Essoten työikäisten sosiaalityön asiakkaiden elämisen kivijalkaa?
.pdf
Mikä keikuttaa Kainuun soten työikäisten sosiaalipalveluiden asiakkaiden venettä?
.pdf
Mitä palvelutarpeen arviot kertovat?
.pdf
Aikuissosiaalityön tunnistamat palveluaukot
.pdf
Aikuisten sosiaalipalvelut: Palvelukokemukset näkyväksi
.jpg
Katutason kohtaamisia
.jpg
Asiointi digiyhteiskunnassa
.pdf
SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeen julkaisu- ja viestintäkooste

Julkaisut

.pdf
Tiedolla vaikuttamisen mahdollisuudesta toteutukseen. Rakenteellisen sosiaalityön osaamiskartoitus.
.pdf
Naiset vahvistumisen lähteillä 2021 kuntoutuksen -raportti
.pdf
Hyvän elämän haltijattaret 2022 kuntoutuksen tutkimusraportti
.pdf
Opastava suunnannäyttäjä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen eli HYTE-työhön
.pdf
Osaamisella kohti hyvinvointia - Rakenteellisen sosiaalityön opas
.pdf
Kainuun osahankkeen loppuraportti
.pdf
Overview of Structural Social Work
.pdf
ISOn loppuyhteenveto SOSRAKE-osaamisverkosto-hankkeesta

Blogikirjoitukset

Seuraa somessa

SOSRAKE-hankkeen toteuttajien logot